Nukellushuppu, itäminen (ja kirjoittaminen)

Suunnitelma muistikirjaksi, joka on niin lähellä kasveja kuin mahdollista ja samalla lähellä kirjoitusprosessia. Kuinka kirjoittaa omakohtaisesti mutta passiivissa, tai vähintäänkin minää välttäen, kasvien kehityksen myötä mutta tietoisena, olentona joka ihmettelee miten kasvit kasvavat, samalla partakarvat työntyvät leuasta alas ilmajuurten tavoin, ja päälaen verenkierto riittää vain aivoille niin, että hiuskarvat jäävät hennoiksi tai niitä ei ole.

***

Nukellushuppu on hieno sana. Se viittaa siemenen kärjessä olevaan, hieman poimuille vetäytyneeseen huppuun joka on vesitiivis ja suojaa alkiota ainakin kasvitaudeilta, samalla se vaikeuttaa itämistä, miltähän kaikelta se suojaa.

– ”kuiva siemen alkaa imeä vettä”, siemen voi hukkua veteen, mutta mullassa on ilmaa ja siemen vain kastuu, vettyy tai kostuu, alkio paisuu ja alkaa elää. Kuun kierron vaikutuksesta itäminen on parasta nousuveden aikaan. Lähelle tulevan kuun vetovoima keventää veden painoa – siemen imee kun kuu imettää.

– elämä, ”alkion entsyymit aktivoituvat”, siemen turpoaa ja ulos työntyvä sirkkavarsi kasvattaa samalla sirkkajuurta. Mistä tulee sana ”sirkka”, syntymässä oleva. Sirkkavarsi työntyy painovoiman ohjaamana ylöspäin, sen varressa olevat lehtiaiheet ovat taaksepäin taipuneina kunnes sirkkavarren niska, tai siemenen kuori, puhkaisee mullan pinnan. Sirkkalehtien avautuessa fotosynteesi alkaa. Vähäisessä kevätvalossa lehtien avautuminen voi lykkäytyä mutta sirkkavarsi jatkaa nousuaan, jos alkio ei ole käyttänyt vielä kaikkea siemenessä olevaa rasvaa ja proteiinia, se voi yhä työntää sirkkavartta ja venyä. Sirkkajuuri ei kasva yhtä voimakkaasti, paitsi silloin jos kosteutta on syvempänä alhaalla, mustan kuun aikaan, kun vetovoimaa on vähemmän, juuri hakeutuu helpommin alaspäin.

 

Puheentunnistus (ja tontut)

Se jokin, mitä ei aivan näe. Kun joulukuisena iltana liikkut ulkona varjossa, joku voi seisoa siinä hyvinkin lähellä kun menet ohi. Joulun ajan fantasmoissa nämä ei-aivan-olennot olivat tonttuja, kuviteltuja ja melkein olemassa mutta eivät sentään. Mitä voit aavistaa silmäkulmassa, mutta kun käännät pääsi se on kadonnut.  Tai katoaako pimeästä aina jokin, sillä hetkellä kun siihen suunnataan valo.

On johdonmukaista ajatella, että nämä ei-aivan-ilmiöt liittyvät myös puheeseemme, esimerkiksi siihen puheen sorinaan jota emme kuuntele. Heti kun keskitymme kuuntelemaan häly muuttuu puheeksi, ja sen voi ymmärtää. Mutta katoaako puheensorinasta  jokin kieli ? Ei-aivan kuultu kieli.

Puheensorinana viron ja suomen kieli kuulostavat joskus samanlaiselta, mutta kun kuulo tarkentuu,  ne ovat erilaisia. Niinpä suomen ja eestin kielten välissä voisi olla kolmas kieli, joka ei tarkennu kumpaankaan – näitten kielten keskinäinen nonsense – joka kuvitellaan alueen tonttuen puheeksi. Aivan kuin he puhuisivat pelkkää rytmiä kuten eläimet,  jotka muodostavat vokaali ja konsonanttikuvioita. Sellainen fantasma, haamupuhe, on yllättävän yleistä:

– Miks vai hää tollei tekkee, ihmettelee maakansan asukas Ronja Ryövärintyttäressä.

– Voi herraton aika, mite suurella suulla se murtto mieheksees huuttaat! ,
tokaisee peikko kun isäntä kiljaisee hänet nähtyään (Cornellius Jakhelin: Jumalten tuho.

– Hännyskysettä syyttä lyhteemme tieten iskiksi (Leevi Lehto)

Tonttujen puhe on kuiskaavaa. Haamupuheessa tutut vokaali- ja konsonanttikulut ovat venyneet ja paikoin tiivistyneet. Samoin kuin tämän talon kissa, joka on vanhoilla päiviään alkanut naukumaan puherytmisiä jaksoja.

 

 

 

Psykedelia, Summer of Love 1967

Tom Wolfe: The Electric Kool-Aid Asid Test (1967)
”Thousands of kids were moving into San Francisco for a life based on LSD and the psychedelic thing. Thing was the majos abstract word in Haight-Ashb ury. It could mean anythin, isms, life styles, habits, leanings causes, sexual organs; thing and freak. Freak referred to styles and obsessions, as in ”Steward Brand is an indian freak” or  ”the zodiac – that’s her freak”, or just heads in costumes. It wansn’t a negative word.” (8)
***
”But the biggest name in Life, Kesey, announcing that it is time to ”graduate from acid”, and what the hell is this, a copuout or what. ”

”A school bus … glowing orange, green magnete, lavender, chlorine blue, every fluorescent pastel imaginable in thousands of desings, both large and small, like a cross between Fredinand Legér and dr. Strange, roaring together and vibrating off each other as if somebody had given Hieronymous Bosch fifty buckets of Day-Glo paint. … On the loor of the bus is a 15 feet banner reading ACID TEST GRADUATION” (Tom Wolfe, 1967, 9).

”…the biggest name in Life, Kesey, announcing that it is time to ”graduate from acid”, and what the hell is this, a copuout or what. ”

 

”Olen allerginen poleemisuudelle” Brian Dillon Essayism

Poleeminen essee, eräs sen ongelma on varmuus, koska aiheen käsittely rikastuu heti kun tekstiin tulee konfliktia. Brian Dillon kirjoittaa Essayism -teoksessaan:

”I find myself allergic to polemics, and so in the pages that follow some partisans of political essaying, or boisterous critical opinion, may find that their exemplars are absent. It’s not that I dislike a certain violence in the essay, but I can’t believe in a writing that is forcefully only itself – I want obliquity, essays that approach their targets, for there must be targets, slantwise, or with a hail of conflicted attitudes. This too may be political, even radical. It will often look like something else: what used to be called formalism, or dismissed as aestheticism.) I will have to write, can only write, in fits and starts, in passages that aspire to something like an argument, but others too that will seem to come from the very confusion the first class exists to cure. There are many passages in the works of the great essayists, and perhaps also the less-than-great, that will sanction a failure or refusal to cohere.”

Brian Dillonin Essayism on herättänyt runsaasti huomiota esim. The Guardianissa

x

Toisaalla Dillon luonnehtii esseetä Adornoon viitaten: ”The essay form, Theodor Adorno wrote in 1958, “freely associates what can be found associated in the freely chosen subject”.

Psyykkinen kirjoitus

Pohtiessaan, miten muistijälkiä olisi ajateltava, Freud teki muistiinpanon ns. ihmelehtiöstä (1925)
”Ihmelehtiö on paperireunukseen valettu tummanruskea hartsi- tai vahamassaa, sen päälle on aseteltu ohut läpikuultava paperilehti, joka on yläreunastaan lujasti kiinni vahataulussa, alareuna on vapaana. Tuo lehti on pikku kapineen kiinnostavin osa. Lehdessä on kaksi kerrosta, jotka voi irrottaa toisistaan lukuun ottamatta sivureunoja. Ylempi kerros on läpikuultava selluloidiarkki, alempana on ohut, yhtä lailla läpikuultava vahapaperiarkki. Kun kapinetta ei käytetä, liimautuu vahapaperin alapinta kevyesti vahapaperin yläpintaan. … Ihmelehtiötä käytetään siten että vahataulua peittävään selluloidipaperiin kirjoitetaan muistiinpano. Tähän ei tarvita lyijykynää eikä liitua… ihmelehtiössä raapiminen ei tapahdu suoraan vaan suojalehden lävitse. Puikko painaa vahapinnan alapinnan kiinni vahalevyyn kaikkialta mihin koskee, ja nämä uurteet muuttuvat näkyväksi kirjoitukseksi …kun merkintä tahdotaan poistaa, riittää että kaksikerroksisen lehden vapaa alareuna nostetaan kevyesti irti vahataulusta. .. tämä vastaa mielikuvaa, joka minulle on kauan sitten syntynyt sielullisen havaintoelimen toiminnasta.”

”Muistiinpano ihmelehtiöstä”  Synteesi 1/1988 suom, Markus Lång.

 

Kauneuden biometriikkaa, tarkentava kysymys

”Biometrinen data kertoo mitä kehossasi ja aivoissasi tapahtuu, paremmin kuin mitä tietoisesti ymmärrät. Koska tunteet ovat biokemiallinen prosessi, kropassa ja aivoissa olevat anturit välittävät tunnetilastasi tarkan tiedon – ja valitsee musiikkia, taidetta ja lukemista sen perusteella.”

Yksinkertaisesti: Jos kauneus on katsojan silmässä, niin miksei tuohon silmään voisi asentaa kauneutta mittaavaa anturia. Kauneuden kokemuksesta uskotaan saatavan biometristä dataa, jonka perusteella kauneutta annostellaan sinulle oikealla tavalla ja oikealla hetkellä.

Epäilevästi: Ehkä kauneuden kokemus ei ole narsistinen, vain minun hormoonitoimintani seuraus, vaan tavallaan yhteisöllistä hormoonitoimintaa.  Muutenkin pirstaloituvassa maailmassa, jos on kauneuden kokemus jonka jakaa, niin miksi ihmeessä sallia sen katkaiseminen. Vai onko olemassa sosiaalista biometriikkaa, ja missä on sen tunnekeskus ?

 

Aristotelen lause onnesta

”Onni on jotain, mitä on vaikea ottaa ihmiseltä pois” sanoi Aristoteles.

Miten yksinkertainen ajatus – ja miten kummallinen. Onnihan on sitä, mitä tavoitellaan. Aristoteles esittää meille tuttuna tosiasiana jotain täysin päinvastaista, onnella on taipumus asettua meihin ja pysyä meissä. Se on yksinkertaista koska onni kuuluu meille.

Ihmisestä voidaan tehdä onneton, hänet voidaan raunioittaa: mutta se edellyttää väkivaltaa, koska hän ei luovu vapaaehtoisesti onnestaan.

 

Virke, jonka ympärillä lepattaa

PERHOSEN HERÄÄMISVIRKE jossa tapahtuu prosessi. Lause etenee hyvässä järjesyksessä, siten että perhosen heräämisestä ja vahvistumisesta noustaan kliimaksiin, kun perhonen lentää:

Kevätauringon lämmössä perhonen virkoaa pitkästä horroksesta, levittää siipensä kerätäkseen mahdollisimman paljon auringon lämpöä ja lehahtaa lentoon.

 

Tarina, jossa ei vielä ole esseen elementtejä

• KIRJOITTAMISKYLÄSTÄ KOTOISIN

Minä polveudun kannasta, joka on kotoutunut kirjoittamiseen. Rannalla ollessaan kotopuolen ihmiset kirjoittivat ensin sormellaan hiekkaan, sitten he käyttivät kynää, pientä keppiä. Aallot tulivat aina vaarallisen lähelle kuin tavoittelisivat heitä. He keräsivät sileitä valkoisia kiviä ja asettelivat niitä merkeiksi louhikkoiseen rantaan, varoittamaan aalloista. Mutta kesävieraat pitivät aalloista hiekkarannalla ollessaan, kaikki he kirjoittivat koko loman ajan postikortteja ja kirjeitä.

Ilman ahkeraa ilmoittelua (Huone ja aaminainen) ja kylttejä (TV ja kylpyhuone) , kesävieraat eivät olisi osanneet tulla kyläämme. Ensimmäiset sanat, jotka opin jäljentämään olivat: ”tänään tuoretta savukalaa”.

Kyläpoliisi kirjoitti varoituksia meille lapsille, jotka pyöräilimme liikennesäännöistä piittaamatta. Sama toistui myöhemmin mopon kanssa, tosin me olimme jo nuoria ja varoitukset muuttuivat sakkolapuiksi.

Kalastajat kirjoittivat aamuisin liitutauluihin, mitä kalaa oli saatavissa. Ahventa, kuhaa, haukea, kampelaa ym. Heidän nuoret apulaisensa kertoivat törkeitä juttujaan kalasatamassa, he kuvasivat meille miten törkeästi V ja A ovat saaneet alkunsa. Sitten he polttivat nämä kirjaimet laudanpalaan ja ripustivat ne veneidensä kylkiin.

Kotona ei ollut yhtään kirjaa. Itseasiassa osasin juuri ja juuri puhua mennessäni koulun. Olin katsellut vain kuinka taitavasti Kylli-Täti loihti kissan siveltimellään ja kertoi TV-ruudussa kuinka maukasta oli kerma kissalle. Tarina ja siveltimen vedot mustavalkoisessa ruudussa vaikuttivat järistyksen tavoin pieneen lapseen, halusin heti olla kissa ja kermaa halusin lautaselle heti siitä paikasta. Ojentelin sisäsisiä jäseniäni ja muistan vielkäkin kuinka rohkeasti lähdin liikkeelle, häntää heilauttaen. Hyppäsin tuolille ja siitä ikkunalaudalle, ja ulos: putosin neljälle tassulleni ja sain vainun.

Kirjoihin tutustuin vasta adoptiovanhempien tykönä. Kodissani kirjahyllyt ulottuivat kattoon saakka, ja siirrettävien rappujen avulla pääsin tutkimaan myös ylimmän hyllyn kirjoja. Voit vieläkin nähdä nuo kirjahyllyt Tottisalmen perillisen filmiversiossa (1940).

Rakastin kirjoja, romaaneita, almanakkoja, tietosanakirjoja, alkukirjaimia, latinankielisiä sanoja, ruotsinkielisiä sanoja ja suomenkielisiä sanoja; rakastin numerosarjoja, sivunumeroita, otsikoita; rakastin väritettyjä kuvia, ruskeasävyisiä seepiakuvia, piirroksia.

Mutta erityisesti minä paneuduin läpinäkyviin sivuihin kuvien välissä, ja kun ne tulivat täyteen siirryin tyhjille sivuille kirjojen alussa ja lopussa.

 

Haluaisin blogin ilman bloggeja

Verkko on siirtymässä virraksi. Web in flow.Olen kuukauden ajan nauttinut feedlystä, josta on tullut kuin oma aikakauslehti jonka olen itselleni sommitellut. Olen huomannut kuinka virta vaatii seuraamista. Ja mitä useammin päivität blogisi, niin sitä useammin virtaat toisten huomiokenttään.

Virta ei vain vapaua, se myös sitoo. Samalla tavalla kuin fwitter tai facebook, statuspäivitykset virtaavat. Tässä tekstivirrassa meilejä ja blogeja on pidetty jo vanhentuneina, teetkö itsellesi blogin, lokeroidutko suojamuurien sisään vai heittäydytkö flown valtaan. Are you bloggiering? Streamst du schon oder bloggs du noch ?

Heittäytyisin mielelläni virtaan, jos löytäisin sopivan kirjoitusvälineen sitä varten. Haluaisin facebookin ilman graafista krääsää, tai twitterin joka mahdollistaa kokonaisen kappaleen kirjoittamisen. Ennen kaikkea haluaisin blogin, jossa keskustelu tulisi blogitekstin rinnalle eikä alalaatikkoon.

Kieli on vaan aina käyttäjäänsä viisaampi, eivätkä blogitkaan pääse kohtalostaan vaan muodostavat bloggeja.