Tarina, jossa ei vielä ole esseen elementtejä

  • KIRJOITTAMISKYLÄSTÄ KOTOISIN

Minä polveudun kannasta, joka on kotoutunut kirjoittamiseen. Rannalla ollessaan kotopuolen ihmiset kirjoittivat ensin sormellaan hiekkaan, sitten he käyttivät kynää, pientä keppiä. Aallot tulivat aina vaarallisen lähelle kuin tavoittelisivat heitä. He keräsivät sileitä valkoisia kiviä ja asettelivat niitä merkeiksi louhikkoiseen rantaan, varoittamaan aalloista. Mutta kesävieraat pitivät aalloista hiekkarannalla ollessaan, kaikki he kirjoittivat koko loman ajan postikortteja ja kirjeitä.

Ilman ahkeraa ilmoittelua (Huone ja aaminainen) ja kylttejä (TV ja kylpyhuone) , kesävieraat eivät olisi osanneet tulla kyläämme. Ensimmäiset sanat, jotka opin jäljentämään olivat: ”tänään tuoretta savukalaa”.

Kyläpoliisi kirjoitti varoituksia meille lapsille, jotka pyöräilimme liikennesäännöistä piittaamatta. Sama toistui myöhemmin mopon kanssa, tosin me olimme jo nuoria ja varoitukset muuttuivat sakkolapuiksi.

Kalastajat kirjoittivat aamuisin liitutauluihin, mitä kalaa oli saatavissa. Ahventa, kuhaa, haukea, kampelaa ym. Heidän nuoret apulaisensa kertoivat törkeitä juttujaan kalasatamassa, he kuvasivat meille miten törkeästi V ja A ovat saaneet alkunsa. Sitten he polttivat nämä kirjaimet laudanpalaan ja ripustivat ne veneidensä kylkiin.

Kotona ei ollut yhtään kirjaa. Itseasiassa osasin juuri ja juuri puhua mennessäni koulun. Olin katsellut vain kuinka taitavasti Kylli-Täti loihti kissan siveltimellään ja kertoi TV-ruudussa kuinka maukasta oli kerma kissalle. Tarina ja siveltimen vedot mustavalkoisessa ruudussa vaikuttivat järistyksen tavoin pieneen lapseen, halusin heti olla kissa ja kermaa halusin lautaselle heti siitä paikasta. Ojentelin sisäsisiä jäseniäni ja muistan vielkäkin kuinka rohkeasti lähdin liikkeelle, häntää heilauttaen. Hyppäsin tuolille ja siitä ikkunalaudalle, ja ulos: putosin neljälle tassulleni ja sain vainun.

Kirjoihin tutustuin vasta adoptiovanhempien tykönä. Kodissani kirjahyllyt ulottuivat kattoon saakka, ja siirrettävien rappujen avulla pääsin tutkimaan myös ylimmän hyllyn kirjoja. Voit vieläkin nähdä nuo kirjahyllyt Tottisalmen perillisen filmiversiossa (1940).

Rakastin kirjoja, romaaneita, almanakkoja, tietosanakirjoja, alkukirjaimia, latinankielisiä sanoja, ruotsinkielisiä sanoja ja suomenkielisiä sanoja; rakastin numerosarjoja, sivunumeroita, otsikoita; rakastin väritettyjä kuvia, ruskeasävyisiä seepiakuvia, piirroksia.

Mutta erityisesti minä paneuduin läpinäkyviin sivuihin kuvien välissä, ja kun ne tulivat täyteen siirryin tyhjille sivuille kirjojen alussa ja lopussa.