Willyn projektit jäävät yleensä tienposkeen
Annie Prolux: Maan tomua, novelleja (Otava 2007)
Innovatiivisuuden ja kekseliäisyyden eräs naurettavimmista piirteistä on se, että itse pitää kokeilla myös sitä mitä ei osaa. Tunnen olevani suhteellisen kekseliästä pohjalaissukua, ja monien tuttujen navetoiden takana leviääkin tietty romun ja omatekoisten kokeilujen valikoima. Vastaavanlaisesta Pohjanmaasta kertoo varmaan Annie Prolux, kuvatessaan Wyomingin maaseudun omapäisiä puuhastelijoita:
”Elk Toothissa jokainen pyrkii olemaan omalla tavallaan erikoinen ja jossain määrin onnistuukin siinä. Ei tarvitse kuin olla penniton, itsetietoinen, nokkela ja potkia kaikin voimin sivistyneen yhteiskunnan vaatimuksia vastaan.”
Proluxin novellikokoelma Maan tomua (2007, Bad Dirt) koostuu Wyomingin maalaistyyppien henkilökuvista. “Kuumien kylpyjen kesä” novellissa sellainen on Willy Huson. Hän korjaa kuormureita ja ruohonleikkureita. Hänellä ei ole verstasta, ja niinpä hän puuhailee kapealla hiekkapihalla tai jos työn alla on iso kuorma-auto, hän parkkeeraa sen tienposkeen ja menee makaamaan sen alle.
”Joskus Willy saa tarmonpuuskan ja jatkaa työtä vielä senkin jälkeen, kun vika on korjattu, lisää ajoneuvoon talteen keräämiään letkuja ja liittää johdot nappuloihin ja kytkimiin. Deb Sipple, melkoinen persoona itsekin, ajoi kerran Husonin pihasta 1983-mallisen Toyota-avopakettiautonsa jäähdytin vasta täytettynä ja kojelaudassa yksitoista uutta nappulaa, jotka eivat aktivoineet mitään. Kun rouva Straw Bird haki Explorerinsa, sen katolle oli ilmestynyt valtava valonheitin, ja hänen miehensä sanoi, että sen valossa ohisi voinut tähystellä vaikka yöpöllöjä tai vihollisen lentokoneita, ellei olisi ollut niin, että äänitorvi torähti joka kerta kun valo sytytettiin. Asiakkaat maksavat sen mukaan, minkä arvoiseksi he työn arvioivat. Harvoin mikään Willy Husonin korjaama kohta pysyy ehjänä yli viittä päivää tai viittakymmenta mailia, kumpi raja sitten ensin tuleekin eteen, mutta yleinen käsitys on, että joskus enempää ei tarvitakaan — ajopeli pysyy kasassa siihen asti että sillä pääsee Sackiin oikeaan korjaamoon.”
Kekselijäiden miesten tapana on jättää sikseen mitä milloinkin voi. Jos Willy lakkaa korjaamasta ruohonleikkuria juuri ratkaisevalla hetkellä, se on kova paikka. Mikään ei saa häntä jatkamaan työtä jonka on kerran jättänyt sikseen.
Willy myös miettii aikansa ennen kuin ryhtyy työhön, ja joskus hänen asuntovaununsa edustalla seisoo kuukausikaupalla sama ajoneuvo ennen kuin hän edes avaa sen konepeltia. Baarinpitaja Amanda Gribb odotti seitsemäntoista viikkoa Chevrolet-kuormuriaan. Hän oli vienyt sen Husonille syksyllä. Oli keväinen päivä, kun hän löysi postilaatikostaan likaisen kortin. Siinä luki ”Korjattu. Tule hakemaan.”
Sitten eräänä kesänä Elk Toothiin iski mieletön villitys - kaikki hahusivat pihaansa kylpytynnyrin, ja jokainen teki sen tietysti itse romuraudasta. Willyä tämä villitys ei kiinnostanut, kunnes hän näki tarkoitukseen sopivan jättipadan isoäitinsä ranchilla.
Palattuaan tontilleen Willy etsii paikkaa mihin laittaa ammeensa, mutta hän asusti kapealla maakaistaleella kahden tien välissä. Tontille oli jo ahdettu asuntovaunu, pinokaupalla puutavaraa, kuormurinromuja, ruohonleikkureita niin ei syrjäistä kylpypaikkaa ei ollut. Ainoa paikka oli poppelin katveessa puolentoista metrin päässä tiestä, ei muuta kuin vettä pataan ja tuli alle.
”Vihdoin padasta alkoi nousta hoyryä. Siinä oli raskas ja omituinen haju. Hän haravoi hiilet ja savuavat puut pois padan alta, riisuutui ja ripusti vaatteensa lautakasasta törröttäviin lankunpäihin. Pohjaan kuivuneen muhennoksen jäännös, oli irronnut ja kellui nyt veden pinnalla. Hän kauhoi sen pois paljain käsin ja heitti sen kaaressa tielle. Ammeen vesi oli kamalan kuumaa. Hän työnsi veteen ensin toisen, sitten toisen jalkansa. Vesi nousi polvien korkeudelle. Se oli kuumaa, muttei niin kuumaa kuin rautaisen padan sisus, joka poitti hänen jalkapohjiaan. Hän nousi pois, pomppi viileällä soralla ja veti saappaat jalkaan. Saappaat tulivat täyteen hiekkaa.
Sitten hän tunnusteli padan reunaa. Se oli lämmin mutta ei polttava. Hän päätti mennä ammeeseen toisella tavalla, laskeutui sen verran että ruumiin aremmat osat jaivat veden yläpuolelle, ja oli pysahtynyt siihen, käsiensä varaan, kun herra ja rouva Ulysses Bird ajoivat hitaasti ohi. Rouva Bird aikoi vilkuttaa, katsoi tarkemmin ja muutti mielensä.
Ulysses Bird kaveii sisään Pee Wee -baariin ja sanoi: ”Voihan hemmetti, mitä me äsken nahtiin. Willy Huson on hankkinut itselleen ihmissyöjien kuumavesipadan kylpytynnyriksi.”
Mutta yhden istahduksen jälkeen Willy menetti kiinnostuksensa soppakattilaansa, hän oli häipynyt kuormurillaan. Willy ilmestyi takaisin vasta kuukauden kuluttua, hän oli vaihtanut autoa, eikä edes vilkaissut kannibaalipataa, se sai poppelin alle tien viereen.
Nämä tyypit ovat jotenkin niin mukavan tuttuja maalaistarinoiden aiheita. Novellikokoelman käännöksessä tuntui olevan haparointia, ja tuntui että “Vanha mäyräleikki” novelli oli jopa muuttunut käsittämättömäksi, koska kääntäjä ei onnistunut ratkaisemaan luontevasti mäyrään liittyvää sanaleikkiä. Kolme mäyrää ovat ihastuneita ranchin emäntään. Yksi mäyristä oli entinen yliopiston opettaja Bozemanista. Hän on pitänyt sekä luovan kirjoittamisen että proomun kuljetuksen kursseja. Kehitteillä oli varmaan ihan vitsikäs anekdoottiin perustuva tarina, mutta idea tuntui kadonneen jonnekin.
